Juniorit viettivät onnistuneen golfleirin Revontulessa
Kymmenen Pirkanmaan Golfin junioria osallistui 11.-13.6. pidettyyn golfleiriin Lomakeskus Revontulessa. Leiri vietiin läpi aurinkoisessa ja varsin lämpimässä säässä. Vastaavanlaista leiriä ei PirG:n junnuille ollut järjestetty useampaan vuoteen. Leiri oli onnistunut ja järjestetään varmasti myös kaudella 2019.
Leirin ensimmäisenä päivänä kierrettiin 9 reikää, toisena 18 reikää ja päätöspäivänä 9 reikää. Lisäksi harjoiteltiin ohjatusti. Kierroksilla pelattiin lähimmäksi lippua kisoja yms. Nälässä ei kenenkään tarvinnut olla sillä aterioimme 5 kertaa päivässä lomakeskuksen ravintolassa lihapatojen äärellä.
Leirillä yövyttiin mökeissä ja oheisohjelmaan kuului toisena iltana mm. rantasauna sekä uimista. Revontuleen mentiin kimppakyydeillä.
Suurkiitos kaikille osallistujille onnistuneesta leiristä sekä erityiskiitos ohjaajille. Mukana olivat valmentajat Kimmo Saarela ja Teemu Kankaanranta sekä juniorivastaava Janne Riitakorpi.
Chippiharjoitukset käynnissä

Ja 1. tiiltä lähtee!

Leirialueeseen tutustumassa

Putti kuntoon!

Ja ruokaa niin jaksaa!


Seuran ajankohtaista















