Historia
Messukylän golfkenttä sijaitsee Tampereen historiallisessa sydämessä. Kentälle johtava Kivikirkon tie ohittaa Tampereen vanhimman rakennuksen, Messukylän vanhan kirkon (valmistui 1510-1530). Kentän pelaajille varsin tuttu on Messukylän Uuden kirkon silhuetti. Uusi kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1874. Suomen sisällissodan loppuvaiheessa 1918 käytiin mm. Messukylän kirkonmäellä ankaria taisteluita, joiden jälkiä maastossa näkyy paikoin vieläkin.
Golfkeskus Oy Messukylän kenttä perustettiin vuonna 1993. Kentän suunnittelijana ja rakennuttajana toimi Jarkko Svahn.
Paljon Floridan golfkentillä pelannut Svahn käytti suunnittelun esikuvana erään Floridalaisen kentän pohjaratkaisua. Kenttä oli valittu vuonna 1992 Floridan käyttäjäystävällisimmäksi kentäksi. Niinpä Messukylän kentällä mihinkään ei ole pitkä matka. Molemmille kentille, harjoittelualueille ja rangelle pääsee kaikkiin kävelemällä klubitalon läpi. Auton voi jättää parkkipaikalle suoraan klubitalon eteen. Lähtöpisteeseen klubitalolle myös palataan molempien kenttien viimeisiltä väyliltä.
Kun Svahnille 1990-lla tarjoutui tilaisuus golfharjoittelualueen rakentamiseen Kirkkosuolle Tampereen Messukylään, oli Kirkkosuon alue nimensä mukaisesti osittain suota ja vanhaa järven pohjaa. 1993 valmistui Messukylän kentän klubitalo ja suuri lyöntiharjoittelualue. Seuraavaksi saatiin käyttöön nykyinen "Iso Kenttä" eli Messukylän kenttä. Vuosituhannen vaihteessa alueelle rakennettiin konehalli, sekä sauna- ja kokoustilat. Tuolloin saatiin käyttöön myös 9-reikäinen, kivikirkon alapuolella sijaitseva Vanhan kirkon par 3-kenttä.